Jujutsu

Jujutsu on yleisnimitys traditionaalisille japanilaisille aseettomille tai pieniä aseita hyödyntäville lähikamppailutaidoille. Näistä taidoista ja tekniikoista on käytetty aikakaudesta ja tyylistä riippuen myös lukuisia muita nimityksiä kuten esim. yawara, taijutsu, torite tai kumiuchi. Jujutsu ei tarkoita historiallisesti mitään tiettyä, yhtenäistä kokonaisuutta tai "lajia", jota kaikki japanilaiset soturit olisivat opiskelleet, vaan yhtä kokonaisvaltaisten kamppailutaitojen osa-aluetta, josta eri tyyleillä ja koulukunnilla oli erilaisia, toisiinsa liittymättömiä tulkintoja.

Nykyisin jujutsun nimellä tunnetaan myös useita Japanin ulkopuolella kehitettyjä kamppailulajeja, jotka ovat saaneet alkunsa Japanista 1900-luvun alussa maailmalle tuoduista jujutsu-tekniikoista. Suomessa tunnettuja ovat etenkin eurooppalainen jujutsu sekä kamppailu-urheilun mullistanut brasilialainen jujutsu. Näissä kokonaisuuksissa käytetään usein epästandardeja translitteraatioasuja kuten ju-jutsu, ju-jitsu tai jiu-jitsu.


Jujutsu-videot


Jujutsu demo in Spice


Desy-Ryu-Jujutsu


Stagiu Mamaia 1 3 mai 2009 Daito ryu aiki jujutsu DEMO


Hokutoryu jujutsu demo


Sosuishitsu-Ryu Jujutsu Demo 2000


trailer shinsei dojo 2009


Tenjin Shinyo Ryu Jujutsu demo


Hokutoryu ju-jutsu 30th show part1


Judo Jujutsu Demo & Examen


Nindo Goshin Jujutsu Demo in Fajardo


Shihan Chris Columbo - 1992


Budoshin Jujutsu 2


Budoshin Jujutsu


Aiki-jujtsu demo


Hokuturyu Ju-jutsu tekniikkaa 1


Jujutsu demo



Sivustoa mukana tukemassa:
Kuumat.com: Äkkilähdöt


Lisäravinteita
Fitnesstukku on harjoitus-, liikunta- ja dieettituotteita sekä lisäravinteita myyvä verkkokauppa.
PlusTV
PlusTV paketoi katsojille kanavakokonaisuuksia halutuimmista suomalaisista ja ulkomaisista kanavista.
Fanituotteita
Supportersplace on maan johtava fanituotteita toimittava yritys mm. fudis-, kiekko- ja F1-tuotteita.